Yrittäjän tarina

Joku saattaa haluta tutustua eanamedian tekijään ja arvoihin töiden takana, joten minäpä pätkäytän elämänmakuisen tarinan tapetille. Kerron portfoliosivulla koulutus- ja työtaustastani, mutta nyt keskitytään minun mielenmaisemaan ja elämäntarinaan. Minä olen siis Eveliina ”Eve” Hosionaho, 32-vuotias yrittäjä ja pidän matalaa majaani tällä hetkellä Haapajärvellä.

Kokonaiskuvaa varten palataan hieman ajassa taaksepäin.

Olen kotoisin maalta, itseasiassa naapuripaikkakunnalta Nivalasta. Opin maatilan kasvattina työnteon ja reippauden jo 90-luvulla. Heräsin kuuleman mukaan usein ensimmäisenä, vedin harva maitohammashymy kasvoillani saappaat vääriin jalkoihin ja olin jo kovasti lauleskelemassa hyviä huomenia eläimille kun vanhemmat hörppivät vielä aamukahvejaan. Auttaminen ja tekeminen oli itsestäänselvää päivittäisten askareiden muodossa, kaikki kantoivat kortensa kekoon – kirjaimellisesti, eikä siinä ollut mitään sen ihmeempää.

Olen omannut myös aina värikkään ja vilkkaan mielikuvituksen, rakastin piirtämistä siitä lähtien, kun sain kuulakärkikynän käteeni ja piirsin seinään epämääräisen sutun. Sittemmin taitoni harjaantui ja aloin piirtämään paperitolkulla piirustuksia eläimistä ja kasveista, talvella veistelin lumesta jos minkälaisia eläimiä ja haaveilin olevani kuuluisa mäkihyppääjä. Voitin ensimmäisen piirustuskilpailuni 7-vuotiaana, piirustuksessa oli n. viisi kiloa vahaliitua ja se muistutti valmiina teoksena enemmän vahakangasliinaa kuin A3-paperiarkkia. Kuvassa poseerasi silloinen suomenajokoiramme, luppakorvainen ja rakas hömelö Nelli.

Koulussa menestyin aina parhaiten kuvaamataidossa, äidinkielessä ja ilmaisutaidossa.

Yläasteen loppupuolella, kun piti valikoida mihin kouluun hakee, minulla ei ollut epäilystäkään mediapuolesta. En edes muista, hainko minnekkään muualle. Hakijoita oli yli 120 ja valintakokeissa piti tehdä jos mitä visuaalista ja improvisoitua tehtävää. Jännitin menestystäni ihan hirveästi, mutta voi sitä onnea ja epäuskoa kun minut valittiin opiskelijaksi. Lapsuuttani ja nuoruuttani oli varjostanut kova koulukiusaaminen, joten se, että tulin taidoillani valituksi, merkitsi valtavan paljon. Mediapuoli mahtavine opettajineen koituikin omaksi henkilökohtaiseksi pelastuksekseni. Valmistuin ajallaan erinomaisilla graafisen arvosanoilla ja olin ymmärtänyt, että minä tosiaan osaan muutakin kuin syödä ja hengittää. Tapahtui siis läpimurto.

Olen haaveillut yrittäjyydestä jo media-assistentiksi valmistumisen jälkeen. Työt ja parisuhteet veivät kuitenkin mennessään ja osittain aivan uusille urapoluillekin. Olen muuttanut lukemattomat kerrat ja asunut pitkin Suomea. Pienten paikkakuntien lisäksi vuosia Helsingissä, Turussa ja viimeksi Rovaniemelläkin. Rohkeasta häseltämisestäni huolimatta koin kuitenkin pitkään valtavaa ammatillista epävarmuutta, enkä uskonut ikinä pääseväni tähän pisteeseen asti. Altistuttuani huonolle työilmapiirille ja toivuttuani pitkään sairastamani endometrioosin leikkauksista ja kroonisesta kivusta sain kuitenkin lisäpontta kohti haaveitani.

Kiitän itseäni rohkeudestani silloinkin kun sitä ei ole ollut, koen, että kaikki tekemäni ja kokemani on tehnyt minusta rauhallisen, oikeudentajuisen ja avarakatseisen ihmisen joka ymmärtää rajansa. Olen nähnyt ja kokenut vaatimattomat olot maalla ja ison kaupungin sykkeen, oppien arvostamaan ja näkemään erilaisia ihmisiä ja erilaista kulttuurisidonnaista työetiikkaa. Kyllä, näinkin pienessä maassa on murre-erojen lisäksi myös kulttuurieroja ja on rikkautta, että on päässyt poistumaan omasta kuplasta oppimaan ja katselemaan kaikkea itselle ennenkuulumatonta ja uutta.

Koen tämän kaiken tukevan myös osaamistani tällä alalla, sillä osaan aidosti kuunnella ja astua asiakastöissäni laatikon ulkopuolelle ja luoda jotain erilaista. Luovassa työssä tarvitaan nimittäin näkökulmaa, jotta työ tavoittaa kohteensa. Muuten se on vain haaleaksi jäähtynyt lätty ilman hilloa.


Eihän tälle yrittäjyydelle sitten löytynyt koskaan sopivaa ajankohtaa, se tuntui aina yhtä suurelta 50/50 riskiltä. Päätin kuitenkin vihdoin ottaa sen ja voin kertoa elämänlaatuni parantuneen merkittävästi. Tässä sitä nyt sitten ollaan ja sitkutellaan, ihan rauhallisin mielin kuitenkin. Matkustan mielessäni kohti seuraavaa haavetta, se olisi mummonmökki omalla pihalla ja kasvimaalla, jossa saisin ähertää ja noitua madonsyömiä salaattejani. Siellä saisin omassa rauhassa tehdä vakioasiakkailleni töitä ja nähdä vapaa-ajalla läheisiä, käydä luonnossa reippailemassa. Ah, rakastan luontoa. Se on älyttömän rakas ja tärkeä vastapaino tälle läppärityöskentelylle ja pyrin pitämään siitä aina kiinni.

Sellainen ja tällainen olen. Ihminen. Nainen. Yrittäjä. Ei minusta mäkihyppääjää ole toistaiseksi vielä tullut, mutta toivottavasti saan kunnian olla se sinun graafisten pulmiesi tuleva ratkaisija. Autan mielelläni.

Yhteistyöterveisin ja mukavia ajatuksia lähetellen,
Eve / eanamedia