Yrittäjän tarina

Kerron portfoliosivulla hieman koulutus- ja työtaustastani, mutta joku saattaa haluta tutustua itse tekijään ja arvomaailmaan töiden takana. Tässä postauksessa avaan mielenmaisemaani ja elämäntarinaani töiden ulkopuolella. Minä olen siis Eveliina ”Eve” Hosionaho, 33-vuotias yrittäjä.

Mutta miten minusta tuli yrittäjä?

Kokonaiskuvaa varten palataan hieman ajassa taaksepäin.

Olen kotoisin maalta, pieneltä paikkakunnalta ja opin maatilan kasvattina työnteon ja reippauden jo 90-luvulla. Heräsin kuuleman mukaan usein ensimmäisenä, vedin harva maitohammashymy kasvoillani saappaat vääriin jalkoihin ja olin jo kovasti lauleskelemassa hyviä huomenia eläimille kun vanhemmat hörppivät vielä aamukahvejaan. Auttaminen ja tekeminen oli itsestäänselvää päivittäisten askareiden muodossa, kaikki kantoivat kortensa kekoon yrittäjäperheessä – kirjaimellisesti, eikä siinä ollut siihen maailmanaikaan mitään sen ihmeellisempää.

Olen omannut aina värikkään ja vilkkaan mielikuvituksen, rakastin piirtämistä siitä lähtien, kun sain kuulakärkikynän käteeni ja piirsin seinään epämääräisen sutun. Sittemmin taitoni harjaantui ja aloin piirtämään paperitolkulla piirustuksia eläimistä ja kasveista, talvella veistelin lumesta jos minkälaisia eläimiä ja haaveilin olevani kuuluisa mäkihyppääjä. Voitin ensimmäisen piirustuskilpailuni 7-vuotiaana, piirustuksessa oli n. viisi kiloa vahaliitua ja se muistutti valmiina teoksena enemmän vahakangasliinaa kuin A3-paperiarkkia. Kuvassa poseerasi tietysti silloinen muusani: rakas ja hömelö suomenajokoiramme Nelli.

Näissä hetkissä olen onnellinen. Unelmieni vapaapäivän viettäisin nevalla koiran kanssa tai ratsastamassa – kesät asun sup-laudallani ja talvella hyppään avantoon aina kun mahdollista. Lempiääneni on tuulen humina metsässä. Rakastan hiljaisuutta.

Koulussa menestyin aina parhaiten kuvaamataidossa, äidinkielessä ja ilmaisutaidossa.

Yläasteen loppupuolella, kun piti valikoida mihin kouluun hakee, minulla ei ollut epäilystäkään mediapuolesta. En hakenut minnekkään muualle. Hakijoita oli sinä vuonna yli 120 ja valintakokeissa piti tehdä jos mitä visuaalista ja improvisoitua tehtävää. Jännitin ihan hirveästi, mutta voi sitä onnea ja epäuskoa kun minut valittiin opiskelijaksi. Lapsuuttani ja nuoruuttani oli varjostanut kova koulukiusaaminen ulkonäköni vuoksi, joten se, että tulin taidoillani valituksi, merkitsi valtavan paljon. Mediapuoli mahtavine opettajineen koituikin omaksi henkilökohtaiseksi pelastuksekseni. Valmistuin ajallaan erinomaisilla graafisen arvosanoilla ja olin ymmärtänyt, että minä tosiaan osaan muutakin kuin syödä ja hengittää. Tapahtui siis läpimurto.

Olen haaveillut yrittäjyydestä jo valmistumisestani lähtien. Työt ja parisuhteet veivät kuitenkin mennessään ja osittain aivan uusille urapoluillekin. Olen muuttanut lukemattomat kerrat ja asunut pitkin Suomea. Pienten paikkakuntien lisäksi vuosia Helsingissä, Turussa ja viimeksi Rovaniemelläkin. Rohkeasta häseltämisestäni huolimatta koin kuitenkin pitkään valtavaa ammatillista epävarmuutta, enkä uskonut ikinä pääseväni tähän pisteeseen asti. Toivuttuani pitkään sairastamani endometrioosin leikkauksista ja kroonisesta kivusta, sain kuitenkin hiljalleen lisäpontta tavoitella haaveitani.

Kiitän itseäni rohkeudestani silloinkin kun sitä ei ole ollut.

Koen, että kaikki tekemäni ja kokemani on tehnyt minusta rauhallisen, oikeudentajuisen ja avarakatseisen ihmisen joka ymmärtää rajansa. Olen nähnyt ja kokenut vaatimattomat olot maalla ja ison kaupungin sykkeen esihenkilötehtävissä, oppien arvostamaan ja näkemään erilaisia ihmisiä ja erilaista kulttuurisidonnaista työetiikkaa. Kyllä, näinkin pienessä maassa on murre-erojen lisäksi myös kulttuurieroja ja on rikkautta, että on päässyt poistumaan omasta kuplasta oppimaan ja katselemaan kaikkea itselle ennenkuulumatonta ja uutta.

Koen tämän kaiken tukevan myös osaamistani tällä alalla, sillä osaan aidosti kuunnella ja astua asiakastöissäni laatikon ulkopuolelle ja luoda jotain erilaista. Se mikä trendaa kaupunkiympäristössä, ei välttämättä ole paras lähtökohta maaseudulla – ja päinvastoin. Luovassa työssä tarvitaan näkökulmaa ja kohderyhmän tuntemusta, jotta työ tavoittaa realistisen kohteensa. Muuten se on vain haaleaksi jäähtynyt lätty ilman hilloa.

Eihän tälle yrittäjyydelle sitten löytynyt koskaan sopivaa ajankohtaa, se tuntui aina yhtä suurelta 50/50 riskiltä. Kun minulta löydettiin vahvat syöpäsolumuutokset, leikkaushoidoista toivuttuani ymmärsin kuitenkin, että elää pitää nyt eikä joskus tulevaisuudessa.

Tässä sitä sitten ollaan, vihdoinkin yrittäjänä. Matkustan mielessäni kohti seuraavaa haavetta, se olisi mummonmökki omalla pihalla ja kasvimaalla, jossa saisin ähertää ja ihastella madonsyömiä salaattejani. Siellä saisin omassa rauhassa tehdä vakioasiakkailleni töitä ja nähdä vapaa-ajalla läheisiä, käydä luonnossa koiran kanssa reippailemassa. Ah, rakastan luontoa. Se onkin älyttömän tärkeä vastapaino tälle näyttöpäätetyöskentelylle ja pyrin pitämään siitä aina kiinni. Näetkin minut someni storyissa useimmiten tuulipuku päällä.

Sellainen ja tällainen olen. Ihminen. Nainen. Yrittäjä. Ei minusta mäkihyppääjää ole toistaiseksi vielä tullut, mutta toivottavasti saan kunnian olla se sinun luovien pulmiesi tuleva ratkaisija. Autan mielelläni. Ymmärrän hyvin, että sielläkin päässä on yrityksen sijaan ihan vaan normaali ihminen, jolla on myös omanlaisensa taustatarina. Hyvällä tuurilla saan toisinaan kunnian pukea juuri sen tarinan sanoiksi tai visuaaliseksi ilmeeksi.

Yhteistyöterveisin ja mukavia ajatuksia lähetellen,
Eve / eanamedia