Ethän kopioi sisältöjäni?
Sivujeni sisällön kopiointi on kielletty ja tekijänoikeus kaikesta tekemästäni sisällöstäni kuuluu täysin minulle.
Päätin avata copyright-merkin tarkoitusta, sillä näin eräänkin yrittäjän hyödyntävän asiantuntijuuttani lähes sanatarkkaan, mutta sentään 1e halvemmalla hinnalla. Tämä on ikävä ja toistuva ilmiö, joten päätin nostaa tämän tekstin tänne rikospaikalle. Kilpailijoiden seuraaminen on yritysmaailmassa ihan sallittua ja normaalia, mutta jospa emme kuitenkaan varastaisi toistemme asiantuntijuutta ja sisältöä. Ei kopioida, eikä anneta sivua ChatGPT:n muovattavaksi. Laittomuuden lisäksi se ei ole hyvä perusta minkäänlaiselle toiminnalle. Voit inspiroitua, mutta ethän toimi epärehellisesti.
Samoilla aloilla pyörii samat ammattisanastot ja teemat, mutta omaa asiantuntijuutta, kokemusta, räätälöityjä palveluita ja kilpailuetua kuvaavien lauseiden itsenäinen muodostaminen on harvemmin kovin identtistä eri tekijöiden kesken. Aidon ammattilaisen tunnistaa siitä, että tämä tuntee tekijänoikeuslain, noudattaa sitä itse ja osaa kertoa myymästään tuotteesta tai palvelustaan omalla suullaan. Tai no, tässä tapauksessa sormillaan.
Tämä on toki ikävää, että todellisuudessa asiakashan ei voi tietää tätä juuri mitenkään, jos tekijä on kopioinut ”vuosien kokemuksensa” henkilöltä, jolla on oikeasti ja alunperin se vuosien kokemus ja sitä myötä kehittyneet validit alan näkökulmat ja osaaminen. Esimerkkinä tämä graafikko puhui minun sanoillani tekijänoikeuksista, kun on ensin rikkonut minun tekijänoikeutta. En halua lyödä lokaa kollegoideni eteen, mutta sallittakoon tällainen sivuhuomautus oman palveluhinnastoni väärinkäytön yhteydessä.
Hintojenkaan suoraa kopiointia en suosittele, sillä pyrin laskemaan hintani työhön kuluvien tuntien perusteella ja jokaisella meistä on oma työtahti. Hinnassa näkyy myös koulutus, kokemus, yrityksen kulurakenne ja kohderyhmä, mikä tuskin sekään on identtinen kaikilla tekijöillä. Pysytään toki alan raameissa polkematta hintoja, mutta liiketoimintasuunnitelma ja kannattavuuslaskelma kannattaa tehdä aina itse.
Miten siis voit olla varma harkitsemasi ammattilaisen ammattitaidosta?
Onneksi olen tutustunut myös useaan upeaan luovan alan huipputyyppiin. Lähtökohtaisesti pidän siis uskoa ja toivoa yllä, että täällä kentällä on enimmäkseen aitoja osaajia. Mikäli sinäkin lukija siellä olet kartoittamassa itsellesi sopivaa graafikkoa ja eksyit jotenkin lukemaan toinen kulma koholla tätä ränttiäni, uskon, että voit enimmäkseen luottaa näkemääsi (ainakin täällä). Liputan silti varmuudeksi portfolion ja aitojen, todistettavien asiakaskokemusten perään.
Itselleen sopivaa ammattilaista valitessa hinta on usein ja ymmärrettävästi se päällimmäisin valintakriteeri, mutta toivon silti, että valinta tehtäisiin aina portfolion ja mahdollisten luottamusta herättävien asiakaskokemusten perusteella. Minulla on esimerkiksi Instagramini kohokohdissa ”Maininnat”, jossa minut ja työni jäljen tuntevat ovat minua ja tekstejäni vapaaehtoisesti suositelleet oman olemassaolevan profiilinsa tai yrityksensä takaa, kuin myös muutkin esillä olevat palautteet löytyvät asiakkaiden aidoilla nimillä ja yrityksillä.
Itselläni portfolion virkaa toimittaa lisäksi juurikin kaikki tämä kirjoittamani sisältö ja nämä itse tekemäni kotisivut. Palveluhinnastoa kirjoittaessani käytin päiviä kaiken suunnitteluun ja laskelmiin, joten kopioiminen on tuntunut vähintäänkin henkilökohtaiselta loukkaukselta.
Ja hei, tokihan täytyy olla positiivisen kautta myös otettu! Minun asiantuntijuuttani ja kokemustani pidetään siis sen verran arvossa, että sillä koetaan saavan lisämyyntiä myös itselle.
Vink vink vaan!
Artikkeleideni jakaminen ja lainaaminen nimeni mainiten on enemmän kuin sallittua, mutta ethän yritä maalata tekstiäni ja allekirjoita harkiten kirjoittamaani sisältöä omaksesi TAI pyöräytä sitä laiskasti ChatGPT:n kautta uuteen uskoon. Jos rikot Suomessa tekijänoikeuslakia ja jäät kiinni, ennakkotapaukset osoittavat, että näin ei välttämättä kannata toimia. Olen jo selvitellyt itsekin lakiteitse, kuinka toimin, jos törmään tällaiseen jatkossa isommalla mittakaavalla.
Jos ei osaa sanoittaa omaa yritystoimintaa itse, kannattaa tukeutua mahdollisuuksien mukaan viestinnän ammattilaiseen (ihmiseen). Jos ei osaa sanoittaa palveluitaan ja hintojaan edes ajatuksen tasolla itse, sitten kannattaa vielä lykätä yritystoiminnan aloittamista. Kopioinnin ei tulisi olla koskaan ratkaisu sisältöjä suunnitellessa.
Oman pettymyksen lisäksi eniten minua huolettaa asiakkaat, joilta voi mennä melkoisia summia tällaiseen, no, huijaukseen. Sitähän se yksilöllisten palvelukuvausten luvaton kopiointi suoraan sanottuna on.
Kopiointi kielletty -terveisin ja rehellisesti OMIEN sanojensa takana seisten,
Eve / eanamedia