PORTFOLIO

Referenssit ja esimerkkitöitä


Brändiväriohjeisto, logosuunnittelu ja muokattavat somepohjat. (Mikäli katsot kuvaa mobiililla, käännä laite vaakatasoon.)


152-sivuisen, mustavalkoisen A4-kirjan taitto. Kirjan on kirjoittanut ja suunnitellut Elina Huhtala. Olen toteuttanut kirjaan taiton, graafisen suunnittelun, kuvankäsittelyn ja oikoluvun. Kirjaan haettiin vanhaa, kirkonkirjojen kaltaista viimeistelemätöntä tyyliä.


Brändi-ilmeen uudistus värien, fonttien ja logon osalta asiakkaan vision mukaisesti. Alkuperäinen idea säilytettiin. Ote ohjeistosta ja somebannerin kuvituksesta.


Ote graafisesta ohjeistosta, logosuunnittelu ja muokattavat somepohjat. Toiveena oli yksinkertainen logo ja selkeä ulkoasu asiakkaan toivomalla päävärillä. (Mikäli katsot kuvaa mobiililla, käännä laite vaakatasoon.)


Logosuunnittelu ja koevedosten erilaisia autokuvituksia.


Muutamia logoja ja muutamia logovedosten kuvituksia.

Kurkkaa, miten työt ovat edenneet!

PALAUTTEITA

”Voin suositella Eveliinaa täydestä sydämestäni.”