Graafikon hinnoittelu – mistä hinta koostuu?
Jos olet ihmetellyt kalliita hintoja, vaikka luova ala on sinulle tuntematon – haastan sinut lukemaan tämän artikkelin loppuun saakka. Tätä voi peilata monelle muullekkin alalle ja ydinsanoma on tärkeä erityisesti B2B-maailmassa.
Graafisesta suunnittelusta tulee valitettavasti välillä sellainen olo itselle tekijänä, että sitä suistutaan markkinoimaan puolustellen. Ei perustellen, vaan puolustellen.
Näin äskettäin mainoksen, jossa kysyttiin, että ”onko graafikon hinnat aivan liian kalliita, etkö jaksa itse opetella monimutkaisia Illustratoreja, ei hätää, osta Canva-kurssi ja tee itse ilmaiseksi!”. Käytettiin siis graafikko-sanaa ja ohjelmistoa negatiivisessa valossa ymmärtämättä graafikon työtä ja sen arvoa. Jälleen kerran. Korostettakoon, että tämä ei koske asiallisesti markkinoituja vastaavia kursseja, vaan juuri tätä, missä ammattiryhmääni poljettiin.
Mielestäni molemmat palvelut mahtuisivat hyllylle aivan hyvin rinnatusten, koska ei niitä voi alunalkaeankaan verrata toisiinsa – kulurakennekin on yrityksen kulisseissa aivan erilainen. Muutenkin alamme suositushinnoista kaukana oleva halpa hinta on usein jostakin pois. Pistää miettimään, että millaisella ohjelmistolla, millaisilla tekijänoikeuksilla ja laadulla sekä kokemuksella työtä tehdään – onko luovan alan tekniset ja lailliset tiedot sekä laatustandardit varmasti hallussa. Poislukien harjoittelijoiden sekä referenssitöiden alennetut hinnat, kunhan niistä viestitään avoimesti.
Graafikoiden viralliset palkkiosuositukset 2024:
(lähde: Suomen freelance-journalistit ry / Suomen journalistiliitto.)
Seuraavat palkkiosuositukset kattavat kuvituksen kertajulkaisuoikeuden lehdessä ja lehden verkkosivuilla:
- tunnin työ 112,50 euroa
- puoli työpäivää (3,75 tuntia) 422 euroa
- yksi työpäivä (7,5 tuntia) 844 euroa
- yksi työviikko (5 työpäivää) 4 220 euroa.
Seuraaviin palkkiosuosituksiin on lisätty 15 %, koska ne kattavat kuvituksen jatkuvan julkaisuoikeuden lehdessä ja lehden verkkosivuilla:
- tunnin työ 129,50 euroa
- puoli työpäivää (3,75 tuntia) 485,50 euroa
- yksi työpäivä (7,5 tuntia) 971,50 euroa
- yksi työviikko (5 työpäivää) 4 857,50 euroa.
Kuten varmasti huomaat, näihin hintoihin nähden, minun ja monen muun yksityisgraafikon hintataso on erittäin kilpailukykyinen ja maltillinen. Oma tuntihintani pyörii lähtökohtaisesti max. 60-80e kieppeillä pk-yrityksille. Mikäli suurempi yhtiö palkkaisi minut tai teokseni näkyvyys ja arvo olisi huomattava, näkyisi tämä ehdottomasti hinnassani.
Toistaiseksi tarjoan rajattomat koevedoskierrokset. Ymmärrän hyvin, miksi usea kollega on niitä rajannutkin tai hinnoitellut ne erikseen. Toivottavasti tämä avaa asiaa myös alasta ymmärtämättömille -> mitä enemmän graafikko tekee koevedoskierroksia kiinteään hintaan, sitä enemmän siihen menee tunteja ja sitä enemmän kannattavuus laskee. Luovan työn valmistumista on mahdotonta ennakoida tunneissa ja samaan aikaan usein toivotaan selkeää loppuhintaa ennakkoon. Pulmallista, eikö?
Mitä eanamedian tunti- ja pakettihintoihin siis lasketaan mukaan?
- Koulutus ja yli 14 vuoden työkokemus eli ammattitaito.
- Suunnitteluun sopiva Pantone-tuettu työkone ja sometöihin käytettävä puhelin /kk.
- Työtila ergonomisilla kalusteilla /kk.
- Ammattiohjelmistot /kk. < Lue tekstini graafikon käyttämistä ammattiohjelmistoista!
- Viruksentorjunta asiakastietojen ja töiden suojelemiseksi /kk.
- Verot / jokainen työ.
- Kirjanpito ja tilitys / 5% jokaisen työn hinnasta.
- Työeläkevakuutus.
- Vakuutusmaksut 4x vuodessa.
- Tekijänoikeus. < Lue tekstini tekijänoikeuksista!
- Työn arvo asiakkaalle (miettikää esimerkiksi sitä graafikkoa, joka suunnitteli Niken logon).
- Takuu niin kauan kuin yritykseni on pystyssä.
- Riskillä rajaton määrä koevedoksia ja aivan takuuvarmasti laadukas ja luotettava yksinyrittäjän asiakaspalvelu.
- Yksilöllinen personoitu työnjälki, tyylilajista riippumatta.
- Edelliset kaksi tiivistettynä: työhön käytetty aika ja perehtyminen.
Mitä siihen juuri minun ammattitaitoon sitten kuuluu?
Yritysten omana graafikkona sekä päällikön asemassa olen oppinut havainnoimaan ja ennakoimaan sitä mikä mahdollisesti toimii ja mikä ei. Seuraan päivittäin muuttuvia trendejä, arvoja ja kulttuuriamme. Se mikä toimi vuosikymmen tai viisikin vuotta sitten, ei toimi välttämättä enää tänään. Teen siis taustatyöni, yksinkertaisessakin työssä käyn kurkkaamassa tiedot mitä yrityksestä löytyy ja millaista tyyliä on harjoitettu ennen, mikä on yrityksen kohderyhmä, millaisia kilpailijat ovat ja ketä tällä halutaan tavoittaa – joko kehittääkseni tai sitten jatkaakseni jotain hyväksi ja toimivaksi todettua. Katson myös tarkkaan, että suunnittelemani työ erottuu kilpailijoista ja kopioinnille minulla on nollatoleranssi.
Tarkastan värien saavutettavuuden eli kontrastisuhteen ja miten se näyttäytyy värisokeille. Toki teen toivotulla värimaailmalla, mutta jos luon pyynnöstä yritykselle itse värimaailman, koen eettisyyden ja saavutettavuuden tärkeäksi. Näen toisinaan somessa sellaista markkinointisisältöä, joka ottaa itseänikin silmiin. Tämän kaiken lisäksi hyödynnän toki muutoinkin laatustandardioppiani niin typografian kuin kuvituksenkin suhteen.
Kohtelen aina asiakkaitani hyvin, palvelen perusteellisesti sekä näkemyksellisesti. Kunnioitan minulle suotua luottamusta.
Pyrkimyksenäni on luoda jotain erilaista, siitä paljonpuhutusta beigestä massasta erottuvaa. Niin, että se ei näytä itse tehdyltä, ilmaiseksi ja muidenkin käyttämillä valmiselementeillä. Niin, että se pysäyttää ja sen saavuttaa selkeästi.
Onko tekoälyn ja muun ilmaisen itsepalvelun myötä mitään järkeä maksaa jostain, minkä voi tehdä itse ilmaiseksi?
Minunkaan mielestä siinä ei ole mitään järkeä. Silloin kannattaakin tehdä itse ja ilmaiseksi jos aikaa riittää ja sellaista tavoittelee. Aiemmin kuvailemani ei ole ilmaista tai edes sen tasoista. Se on minun ammattitaitoani ja haluani hyödyntää sitä. Sitä ei ole rakennettu valmiiksi kaikkien kopioitavaksi elementiksi, eikä sitä saa esiin kirjoittamalla käskyn ruutuun. Se on aitoa, tunteja ja työpäiviä kestävää yksilöityä työtä sekä halua auttaa – siinä on taidon lisäksi tunnetta.
Todella karkeasti karrikoituna: mikä ero on kolminkertaisella hiukset irroittavalla kotiblondauksella verrattuna kampaamokäyntiin? Niin no…
Jos siis kuitenkin haluat säästää omaa aikaa sekä vaivaa ja luotat mieluummin ammattilaisen ammattitaitoon ja haluat laadukkaasti erottuvan työn, silloin on järkevää budjetoida se yrityksen markkinointikuluihin ja maksaa siitä – vieläpä asianmukaisesti. Tai hakea siihen rahoitusta. Se työ tekee todennäköisesti yllämainittujen laatustandardien myötä kaikkensa tavoittaakseen kohderyhmäsi laadukkaasti ja sinulle edukkaasti. Se maksaa itsensä parhaimmillaan takaisin, moninkertaisesti. Se ei ole ilmaista tai älyttömän halpaa, koska edelleen – se ei ole sellaiseen verrattavissa. Taitajia on toki eritasoisia, mutta lähtökohtaisesti näin. Olen itse graafikon lisäksi myös tekstisisällön tuottaja. Viestijä. Otan aina huomioon kokonaisuuden ja viestin.
Näin.
Suotakoon silti jokaiselle vapaus valita itse, kuinka haluaa tässä tapauksessa markkinointimateriaalinsa tuottaa ja missä kohtaa säästää – luonnollisesti voin itse puhua tästä vain ammattilaisen silmin ja kokemuksella. Tottakai minä suosittelen budjetoimaan ja hyödyntämään alamme ammattilaista, koska uskon työmme tärkeyteen käsi sydämellä. Suosittelen joko minua tai ketä tahansa muuta käsi sydämellä ja ammattitaidolla työtään tekevää kollegaani. Kysy tarjouksia ja vertaa portfolioita. Valitse tekijä, joka on tehnyt sellaisella tyylillä mitä toivot omiin töihisi – tällöin onnistumisprosentti on suhteellisen korkea. Sellainen tekijä, jolle maksat ilomielin, etkä kyseenalaista ammattitaitoa ja luotettavuutta jo tarjousta pyytäessä.
Olen itse irroittanut sillä kotiblondauksella omat kusenkeltaiset/oranssit hiukseni, jonka jälkeen käännyinkin sitten ammattilaisen puoleen ymmärtäen virheeni kantapään kautta. Lopputulos oli lopulta kalliimpi kuin se, että olisin mennyt heti alkuun parturikampaamoon.
Minun tehtäväni on auttaa muita yrittäjiä työlläni, poistaa siinä samalla se itse tekemisen taakka harteilta ja kiireisistä aikatauluista. Olla hintani arvoinen.
Minun tehtäväni ei ole taistella tuulimyllyjä (lue: ilmaisohjelmia ja itse tehtyjä töitä) vastaan. Mitä teen, ei ole sama asia. Ei ole yksinkertaisesti mitään tarvetta vertailuun – ei ainakaan pitäisi olla. Edes meidän saman alan tekijöiden kesken, sillä meillä jokaisella on täysin omanlainen kädenjälkemme.
Me mahdumme kaikki sinne samalle hyllylle omalla jutullamme, eikö niin? Kun menet kaupassa pastahyllylle, sinulla on siellä se suosikkisi. Se erottuu kyllä omana itsenään ja löydät sen sieltä. Ei tarvitse paniikissa parahtaa, että ”voi voi kun kaikkialla on vaan hirveästi samaa pask.. pastaa”. Ei ole.
Kiitos kun luit tänne asti, arvostan todella aikaasi. Koitetaan yrittäjinä pysyä yhdessä pystyssä, vaikka muutosten vastatuulet myrskyää. Seisotaan hiukset (ne kusenpolttamatkin) ja vaatteet hulmuten rintamana ja autetaan kaveria jos voidaan. Keskitytään omaan tekemiseen ja omiin vahvuuksiin, omaan hyvinvointiin ja siihen, miten juuri me voisimme työllämme auttaa toisiamme menestymään. Toivottavasti tämä avasi myös hieman, että mikä minun (ja varmasti monen muun graafikon) palveluissani maksaa ja ennen kaikkea: mitä sinä sillä hinnalla saat.
Hieman lähti rönsyilemään, mutta en todella halua karsia tästä mitään pois. Mikäli voin auttaa graafisissa tai viestinnällisissä pulmissa, täällä olen ihan juuri sinua varten ja koko rahan edestä!
Yrittäjäkollegoitani ja kaikenlaisia pastoja kunnioittaen,
Eve / eanamedia