Asiakastarina: yritysilmeen päivitys

Yritysilmeen päivitys; graafinen ohjeisto, logo ja somebanneri I Sisustusiloa, Ila-Maaret Ojala

Tässä tekstissä pääset tutustumaan, mistä lähtökohdista ja miten toteutimme tämän sisustussuunnittelijan olemassaolleen yritysilmeen päivityksen.

Työn eteneminen

Ila kaipasi jo olemassaolleelle yritysilmeelleen päivitystä. Aloitimme vedostelun väreistä, fonteista ja logosta. Hänellä oli selkeä mielikuva uudesta pääväristä ja logonkin idea oli jo alkujaan asettelun puolesta niin nerokas, että pysyttelimme siinä. Aikaisempi väritys painottui pääosin keltaiseen, mutta nyt haluttiin tyyntä ja rauhallista salviaa. Päätimme silti jättää vanhan tutun päävärityksen ohjeistoon toissijaiseksi vaihtoehdoksi. Ohjeistossa huomioidaan kuitenkin, että harmaanvihreää ja keltaista maailmaa ei tule silti yhdistää keskenään, sillä näiden värien kontrastit eivät sovi toisiinsa.

Logon idea pysyi siis samana, mutta asettelua hiottiin uusin täysin erityyppisin fontein. Ila toivoi logoon kaunokirjoitusta, joten valikoimme siihen mahdollisimman selkeän fontin. Muokkasin fonttia vielä erikseen selkeämmäksi ja tavoitteenani oli luoda juuri sellainen selkeä kauno, joka on opetettu (ainakin meille dinosauruksille) koulussakin. Kaunokirjoitus voi olla joskus haastavalukuinen valinta, mutta oikein toteutettuna ja hiomalla sekin saadaan kyllä toimimaan. Ja tässä logossa se toimii! Logon O-kirjainta hyödynnetään myös kuvituksessa, kuten aiemmin.

Tämän lisäksi suunnittelin siis vanhan bannerin pohjalta toiveiden mukaisesti uuden bannerin. Tein sopivan asettelun nettisivukäyttöön ja hieman erilaisen myös someen. Huomioin, että Facebookin banneri asettuu teksteiltään ja kuvioiltaan hyvin niin tietokoneella kuin mobiilissa – kurkkaa vaikka klikkaamalla tästä! Hyvin usein näemme pikselöityneitä ja katkenneita kuvioita sekä tekstejä, mutta oikealla tiedostokoolla ja tarkalla asettelulla saadaan luotua siisti ja asiallinen someilme, jonka sisältö näkyy kuten kuuluukin.



Palaute työstä

”Tilasin eanamedialta jo olemassa olevan yritysilmeen uudistuksen. Halusin uudistaa yritykseni värit, fontit, logon ym. graafisen ilmeen. Homma eteni sovitusti ja sovitussa aikataulussa, ja koin saavani enemmänkin kuin tilasin. Eveliina oli selkeästi paneutunut yritykseeni ja toiveisiini ja toi myös esiin omalla ammattitaidollaan hyviä muutosehdotuksia esimerkiksi sävyjen yhteensopivuuteen ja fonttien toimivuuteen liittyen.

Lopputulos on mielestäni ihana, juuri sellainen kuin toivoin ja vielä enemmän! Yhteistyömme oli helppoa ja hauskaa, tulimme todella hyvin juttuun, vaikka emme ole koskaan tavanneet ja koko prosessi eteni etänä. Suosittelen ehdottomasti eanamedian palveluita myös muille!”

Ila-Maaret Ojala


Ja jälleen – tämäkään ei ole maksettu mainos kumpaankaan suuntaan, mutta haluan vilpittömästi suositella myös Ilan palveluita. Hän on aivan ihana ihminen, jonka kanssa on rentoa työskennellä hyvillä mielin. Eli, mikäli kaipaat sisusustussuunnittelijan palveluita, lämmin ja suuri suositus Sisustusiloalle – pääset sivuillle klikkaamalla tästä (uuden ilmeen mukainen sivustouudistus on vielä tekeillä). Mikäli olet Instagramissa, löydät upean @sisustusiloa -tilin äärelle klikkaamalla tästä ja Facebook löytyi klikkaamalla tästä. Jos joku osaa tehdä kodistasi tai mistä tahansa tilasta kauniin ja teknisesti toimivan, se on Ila!


Lue myös:
Asiakastarina: kirjan taitto entisaikojen tyyliin
Asiakastarina: brändi-ilmeen kompakti uudistus